Valtuutetun vaikea rasti
Teksti julkaistu 18.10.2013 Pohjalaisen kolumnipalstalla. Kuva:yle.fi ”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Kuten jo aiemmissa puheenvuoroissa todettiin, pykälässä mainittuun asiaan liittyy ongelmia ja nykytilanteessa ei voida jatkaa. Kiitän kuitenkin valmistelusta ja luen nyt muutaman minuutin kaikille jaettua esityslistaa ja läpikäyn päätökseen liittyviä aikaisempia vaiheita. Toistan myös kaiken jo aiemmin tänään asiasta lausutun.” Maanantain valtuuston kokous oli kaikessa […]
MIKSI MATIAS?

Minulle ei ole yhdentekevää, kenet valtuutan ajamaan kotikuntani asioita. Siksi valintani kohdistuu Matias Mäkyseen. Matias on kaikkea mitä kuntapäättäjän toivoisi olevan. Matias on vastuunkantaja. SDP ei ole sellainen puolue, jonka listoille lähdetään hakemaan julkisuutta itselleen ja jonka toimintaan osallistutaan tarkoituksena saada valtaa, mainetta ja kunniaa. Matias on demari, koska hän ymmärtää, että yhteisien asioiden kanssa […]
Tavoitteena on järjestää hyvää hoitoa vanhuksille

Julkaistu Pohjalaisen mielipidepalstan Puheenvuoro-osiossa 14.12.2012. Vaasassa on huolehdittu vanhusten laitoshoidon tulevaisuudesta. Perussuomalaiset ovat kärkkäimmin olleet syyttämässä muita vanhuspalveluiden alasajosta ja vaalilupausten pettämisestä. Päätökset vanhustenhoidon painopisteen muutoksesta tehtiin jo viime keväänä. Maanantain budjettikokouksessa ja sitä edeltäneessä budjettiseminaarissa viitattiin moneen kertaan tuohon kaupunginvaltuuston toukokuiseen päätökseen. Sitä pohjustettiin silloinkin valtuustoseminaarilla, joka koski ainoastaan vanhustenhoitoa. Viime kevään päätöstä vanhustenhoidon […]
Kova vauhti, vakavat paikat

Tiistai-ilta kului Vaasan kaupungin valtuuston budjettiseminaarissa, jossa valmistauduttiin ensi maanantaina alkavaan budjettikäsittelyyn. Kaupungin johto avasi esityksissään mennyttä ja tulevaa taloudellista tilannetta, niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Kirjasin itselleni ja lukijoille huomioita kaupungin taloustilanteesta, budjettiesityksestä (huom. esityksestä) sekä lähtökohdista, joista ensi viikolla tehdään budjettipäätöksiä. Tulojen osalta Vaasalla menee suhteellisen hyvin. Kaupungin väestömäärä kasvaa – ensi vuonna […]
Työtä ja ennaltaehkäisevää työtä

Tänään pääsin vihdoin mukaan Vaasan kaupunginvaltuuston työskentelyyn valtuuston toisessa kokouksessa. Ensimmäisen kokouksen aikoihin olin vielä Etelä-Afrikassa tutustumassa maan talouteen, politiikkaan, köyhyyteen ja ihmisten elämään TSL:n järjestämällä matkalla. Matkasta voi lukea tästä blogista (linkki). Esityslista illan kokoukseen oli pitkä. Syynä tähän oli lauta- ja johtokuntapaikkojen täyttäminen, varsinaisia asioita listalla oli vain kourallinen. Suuri osa lautakunnista jouduttiin jättämään […]
KOSKI KUOHUU, KUKA KORJAA VAHINGOT?

Julkaistu lyhennettynä Pohjalaisen mielipidepalstalla 27.10.2012. Kokoomuksen Susanna Koski kirjoittaa tyylilleen uskollisena omasta ihanneyhteiskunnastaan Pohjalaisen mielipidepalstalla 22.10.2012. Uskomme jokaisen ymmärtäneen kuinka kestämättömiä Kosken ajatukset ovat. Kysymys on kuitenkin Suomen suosituimman, eniten valtaa vaaleissa saaneen puolueen kunnallisvaaliehdokkaasta, joka ei ole äärioikeistolaisine ajatuksineen puolueessaan yksin, vaan uhkaa aatetovereineen koko hyvinvointivaltiotamme. Siksi koemme tärkeäksi kommentoida kirjoitusta. Vasemmistolainen ihmiskuvamme sekä […]
Enemmän tekoja, vähemmän puhetta.

Julkaistu Pohjalaisen Puheenvuoro-palstalla 6.10.2012 otsikolla Enemmän tekoja Vaasan eteen. Taas on neljä vuotta puhuttu Vaasan kaupunginvaltuustossa. Varavaltuutettuna olen yleisöparvelta seuratessani todennut, kuinka vähän asioiden jankuttamisella ja kiittelemisellä saadaan konkreettista aikaan. On tärkeää, että asioista ja ongelmista puhutaan, mutta puheille pitäisi joskus saada vastinetta. Lapsilta ja nuorilta ei saa leikata on ollut vanhuksista ja klinikkavalmiista potilaista […]
LAADUKKAAT JA ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT

Ennaltaehkäisevillä palveluilla vähennetään ihmisten kärsimystä sekä kunnan menoja Laadukkaat sosiaalipalvelut ja perheiden tukeminen parantavat elämän laatua Syrjäytymistä ehkäisevä ja hoitava etsivä nuorisotyö on välttämätöntä ja vaatii lisää resursseja sekä tekijöitä Iäkkäiden ihmisten kunnosta huolehtiminen on järkevämpää kuin sairaiden vanhusten hoitaminen Kaikilla julkisilla palvelualoilla tulee jatkossa keskittyä ongelmien hoitamisen sijaan niiden ehkäisyyn. Nuorten syrjäytymisen, sairauksien ja […]
PAREMPAA OPPILASHUOLTOA LASTEN JA NUORTEN AVUKSI

valtuuston on pakko turvata riittävät resurssit oppilashuoltoon oppilashuollosta on kaikissa kouluissa tehtävä koko henkilökunnan asia sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistyspuolen raja-aidat on purettava ja yhteistyötä edelleen lisättävä Oppilashuolloksi mielletään yleensä kouluterveydenhuolto sekä koulupsykologin ja koulukuraattorin vastaanotto. Tässä ovatkin varmasti tärkeimmät toiminnot, joilla puututaan ongelmiin ja autetaan lapsia ja nuoria, joilla koulunkäynti tuottaa vaikeuksia. Siksi oppilashuollon riittävät resurssit ovat […]
TOIMIVA JULKINEN LIIKENNE VAATII RESURSSEJA

Vaasan julkinen liikenne tulee saada toimimaan. Asetettu tavoite, jonka mukaan keskustaan tulee päästä 20 minuutissa joka puolelta kaupunkia tulee toteuttaa ensi vaalikauden aikana lisäämällä paikallisliikenteen resursseja Paikallisliikenteen reaaliaikainen infojärjestelmä pitää saada toimimaan aidosti reaaliaikaisesti ja niin, että seuraava bussi määränpäähän löytyy vaivattomasti esim. kännykällä Kaupunkiraitioliikenteen mahdollisuutta pitää selvittää ja pitää mukana keskustelussa paikallisliikenteen kehittämisestä