- valtuuston on pakko turvata riittävät resurssit oppilashuoltoon
- oppilashuollosta on kaikissa kouluissa tehtävä koko henkilökunnan asia
- sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistyspuolen raja-aidat on purettava ja yhteistyötä edelleen lisättävä
Oppilashuolloksi mielletään yleensä kouluterveydenhuolto sekä koulupsykologin ja koulukuraattorin vastaanotto. Tässä ovatkin varmasti tärkeimmät toiminnot, joilla puututaan ongelmiin ja autetaan lapsia ja nuoria, joilla koulunkäynti tuottaa vaikeuksia. Siksi oppilashuollon riittävät resurssit ovat todella tärkeä asia. Kun ongelmiin puututaan ajoissa, säästetään myös rahaa pitkällä tähtäimellä. Lisäksi oppilashuollon työntekijöille täytyy turvata mielekäs työympäristö ja työyhteisö, jotta avoimiin virkoihin saadaan hakijoita, jotka myös sitoutuvat tehtäviinsä.
Puuttumalla lasten ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa apu on tehokkainta. Kun kaikki lapset voivat paremmin, myös kiusaaminen vähenee.
Koulujen luokkakoot on saatava riittävän pieniksi. Ydintoimintojen lisäksi on tärkeätä ymmärtää, että oppilaiden tukeminen ja oppilashuollon asiat ovat koko koulun henkilökunnan vastuulla. Tarvitaan paitsi koulutoimen ihmisiä, myös yhä syvempää yhteistyötä sosiaalitoimen työntekijöiden kanssa.
Yleisestikin raja-aitoja koulusektorin sekä sosiaali- ja terveyssektorin välillä on madallettava ja ymmärrettävä, että ongelmat ja niiden ratkaisutkin ovat monesti yhteisiä.