Monet suomalaiset puolueet, ehkä erityisesti SDP ja keskusta ovat historiassaan toimineet kansanliikkeinä, joiden sisäinen keskustelu, mutta myös valtapelit, ovat heijastuneet myös valtakunnan päätöksentekoon. Kansanliikepuolueita on luonnehtinut mm. vahva sisäinen keskustelu, alhaalta ylös suuntautuva johtohenkilöiden eteneminen paikallistasolta valtakunnan tasolle sekä työväenkulttuurin ja tupailtojen kaltainen aktiivinen paikallinen järjestötoiminta, joka on muodostanut liikkeen sydämen. Pitkän historia, mutta myös (hyvässä ja pahassa) menneestä periytyvät toimintatavat ovat aina poliittisissa kriiseissä auttaneet asettamaan Suomen edun puolueen lyhyen aikavälin edun edelle.
Puoluekentän muutos, yhteiskunnallisen osallistumisen uudet muodot ja (poliittisen) viestinnän murros sosiaalisen median myötä ovat käytännöllisiä tekijöitä, jotka ovat tuottaneet isojakin ongelmia vanhoille kansanliikepuolueille. Suurten ikäluokkien poliittista aktivoitumista vastaavaa nuorten aktivoitumista puolueissa ei ole sen jälkeen nähty, vaikka politiikka kiinnostaa nuoria kovastikin.
Poliittisten sisältöjen puolella globalisaation kiihtyminen, Euroopan unionin jäsenyys ja ympäristökriisin nouseminen yhä vahvemmin keskusteluun ovat muuttaneet mahdollisuuksia esimerkiksi protektionistiseen valtiokapitalismiin, itsenäiseen rahapolitiikkaan tai ympäristöarvojen laiminlyömiseen päätöksenteossa. Nämä muutokset ovat siirtäneet politiikassa mahdolliseksi nähtyjen ratkaisujen valikoimaa ja ajaneet puolueita sanojen ja tekojen ristiriitaan, kun uusia reunaehtoja ei ole joko ymmärretty tai julkilausuttu riittävän hyvin.
Nämä politiikan käytännölliset ja sisällölliset muutokset ovat vaikeuttaneet erityisesti vanhojen kansanliikepuolueiden toimintaa 2000-luvulla. Asemoituminen uuteen tilanteeseen on mahdollista useilla erilaisilla tavoilla. Julkisuuden kautta on saanut käsityksen, että Juha Sipilän aikana keskustassa siirryttiin kansanliikkeen johtamisesta yritysmäiseen toimitusjohtajatoimenkuvaan, jota pääministerinä toimineen Sipilän ”tulos tai ulos” -puheet kuvaavat. SDP:ssä uuteen tilanteeseen etsittiin pitkään tapaa reagoida, mikä näkyi puolueen pitkälle linjalle epätyypillisinä kannanottoina, jotka valikoituivat usein nimenomaan reaktiona poliittisen kentän muiden toimijoiden tekemisiin. Esimerkiksi käynee Jutta Urpilaisen ”maassa maan tavalla” -puhe, joka miellettiin laajasti epäonnistuneena reaktiona perussuomalaisten vahvistumiseen. Molempien puolueiden epäonnistuneita reaktioita puoluekentän muutokseen kuvaa katseen putoaminen tulevaisuuden visioista omiin ja muiden varpaisiin, tulevaisuudesta epävarmaan akuutin tilanteen ja poliittisten tuulien haisteluun.
SDP:ssä on viime vuosina otettu merkittäviä askelia takaisin kohti pitkäjänteisesti yli ajankohtaisen poliittisen tilanteen katsovan kansanliikkeen toimintaa. Poliittinen ohjelmatyö ja työryhmät ovat nousseet järjestöllisen toiminnan ytimeen ja sisäinen keskustelu on aikaisempaa aktiivisempaa niin sosiaalisessa mediassa kuin järjestökoneiston eri portailla. Asiakeskeinen suhtautuminen politiikkaan vahvistaa liikettä ja auttaa nostamaan katseen takaisin pitkälle aikajänteelle samalla kuitenkin tunnistaen, millaisia käytännön askelia isojen visioiden toteutuminen vaatii. Se myös vahvistaa puolueen päätöksenteon eli puoluekokouksen, puoluevaltuuston ja puoluehallituksen roolia suhteessa pitkään asemaansa vahvistaneisiin eduskuntaryhmiin. Vaikka myös päinvastaista näkee väitettävän, tämä osaltaan vahvistaa kansanvaltaisuutta ja demokratiaa.
Kansanliikeperinteensä ansiosta en uskoisi lainkaan keskustalla olevan aikeita lähteä hallituksesta. Tietäessään, mitä se tavoittelee, on keskustalla Sanna Marinin hallituksessa merkittävä mahdollisuus saavuttaa tavoitteitaan ja esiintyä hallituskumppaneiden tavoin positiivisena muutoksentekijänä.
Puolueiden, jotka haluavat tulevaisuudessa toimia laajaa kannatusta nauttivina kansanliikkeinä, on perustettava politiikkansa laajaan yhteiseen valmisteluun sekä yhä vahvempaan demokratiaan myös kaikkien henkilövalintojen osalta. Tarvitaan henkilökohtaisten kohtaamisten lisäksi myös aktiivisempaan sosiaalisen median vuorovaikutusta, jossa myös kansan valitsemat edustajat ovat aktiivisia, eivät vain keskustelun aloittajina vaan sitä käymässä. Viestintä ei voi suuntautua vain organisaatioista ylhäältä alas kansalaisille, vaan on käytävä aitoa keskustelua ihmiseltä ihmiselle sekä haastaa ihmiset ajattelemaan ja mukaan vaikuttamaan. Kansanliikepuolueet ovat olleet tapa järjestäytyä poliittisten tavoitteiden puolesta jo toista vuosisataa. Tänä päivänä järjestäytyminen on ulotuttava ja oltava helppoa myös digitaalisessa maailmassa.
