Kokoomus ajaa kaksilla rattailla luontokadon torjunnassa

Kansanedustaja Matias Mäkynen.

Kokoomus on pettänyt eduskuntavaaleja edeltäneet lupauksensa luontokadon torjumisesta ja valmistautuu nyt tekemään saman eurovaaleissa, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.

– Ennen eduskuntavaaleja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo lupasi, että luontokatoa torjutaan ja valtion vanhat metsät suojellaan. Nyt pääministeri Orpon hallitus on rajaamassa suojelun metsiin, joita löytyy asiantuntijoiden mukaan vain saduista. Ympäristöjärjestöt penäävät hallitukselta vastauksia, mutta pääministeri on hiljaa. Missä on Petteri Orpon johtajuus?

Mäkysen mukaan kokoomusvetoinen hallitus on sivuuttamassa vanhojen metsien määrittelyssä tutkitun tiedon, jotta valtion omistamien metsien lisäsuojelulta vältyttäisiin. Jo tätä ennen hallitus on leikannut luonnonsuojelun rahoituksesta yli kolmanneksen.

– Jos luontokadon torjumisessa epäonnistutaan nyt, vahinkoa ei voida ottaa myöhemmin takaisin. Hallitus on kuitenkin vesittämässä luontokadon torjumisen edellytykset Suomessa. Tämä ei olisi mahdollista, jos kokoomus pitäisi kiinni vaaleja edeltäneistä puheistaan ja arvoistaan.

Tällä hetkellä näyttää, että Suomi ei tule onnistumaan tavoitteessaan pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä. Vastuu kuuluu ennen kaikkea kokoomukselle, joka mahdollistaa omalla toiminnallaan luontokadon etenemisen jatkumisen.

– Pääministerillä olisi mahdollisuus ottaa asiassa johtajuus ja ilmoittaa, että hallitus ei jousta vanhojen metsien suojelussa. Pääministeriä ei kuitenkaan näy eikä kuulu. Siksi onkin harvinaisen irvokasta, että kokoomus nyt eurovaaliohjelmassaan puhuu kauniisti luontokadon pysäyttämisen puolesta. Kun katsoo kotimaan politiikkaa, näille lupauksille ei löydy mitään katetta.

Kokoomusvetoinen hallitus on myös ollut vesittämässä luontokadon torjuntaa EU-tasolla muun muassa vastustamalla ennallistamisasetusta, jota tarvittaisiin luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon tilan heikkenevän kehityssuunnan kääntämiseksi EU-tasolla, muistuttaa Mäkynen.

– Suomalaisista 70 prosenttia kannattaa ennallistamisasetusta, mutta Orpon hallitus asettui asetusta vastaan ratkaisevassa äänestyksessä. Hallitus oli EU:ssa mukana vesittämässä myös yritysvastuudirektiiviä, jolla ympäristöä tuhoavaa yritystä vastaan olisi voitu nostaa joukkokanne. Kun historia on tämä, on härskiä äänestäjien sumutusta väittää, että kokoomus haluaisi Euroopan parlamenttiin luontokatoa torjumaan. Luonnon monimuotoisuus on kokoomuksen vaaliohjelmassa vain sanoja paperilla, Mäkynen toteaa.

18.5.2024

Tagit

Tutustu myös