Paluu Utøyalle

Torstaina alkaa mielenkiintoinen, vähän jännittäväkin matka. Kyseessä on AUF:n eli Norjan Demarinuorten ensimmäinen kesäleiri Utøyan saarella vuoden 2011 Anders Breivikin terrori-iskun jälkeen. Osallistumme Demarinuorten varapuheenjohtajan Mikkel Näkkäläjärven kanssa torstaina muistotilaisuuteen ja perjantaista sunnuntaihin leirille AUF:in vieraina. Yhteensä leirille on ilmoittautunut Aftenpostenin uutisen mukaan yli 400 ihmistä ja paikalle odotetaan viikonlopun aikana yli 1000 ihmistä. Suomesta mukana on torstain ja perjantain ajan myös Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Hanna Huumonen.

Meistä on tärkeää olla mukana, kun norjalaiset ”ottavat Utøyan takaisin”. Anders Behring Breivik hyökkäsi 2011 sosialidemokratian arvoja ja tulevaisuutta sekä pohjoimaista hyvinvointivaltiota vastaan. On tärkeää näyttää, että väkivallalla ja terrorilla ei voi murtaa pohjoismaisen yhteiskunnan tärkeimpiä arvoja. Tahdomme olla paikalla tukemassa norjalaisia ystäviämme, kun he ottavat askeliaan eteenpäin ja jatkavat toimimista niiden arvojen puolesta, jotka joutuivat hyökkäyksen kohteeksi.

Asia on ajankohtainen myös viime aikaisten Suomen tapahtumien kannalta, kun Suomen Vastarintaliike pahoinpiteli kaksi ihmistä Jyväskylässä vain viikko Olli Immosen väkivaltaan kiihottavan kirjoituksen jälkeen. Immonen on sittemmin lausunut, ettei hän taistele ketään vastaan muuten, kuin edustuksellisen demokratian keinoin, mutta halusi hän tai ei, useat hänen kirjoituksiaan sosiaalisessa mediassa kommentoineet ovat ymmärtäneet hänen kirjoituksensa suorana kehotuksena väkivaltaan. Kuukausi ennen Immosen kirjoitusta hän poseerasi sosiaalisessa mediassa Vastarintaliikkeen uusnatsien kanssa. Tästä syystä on perusteltua odottaa, että perussuomalaiset irtisanoutuvat mahdollisimman äänekkäästi rasismista ja väkivallasta.

On todella tärkeää korostaa ja sanoa ääneen, ettei väkivalta kuulu yhteiskuntaamme. Sillä ei ratkaista koskaan mitään eikä synnytetä mitään parempaa. Suomessakin tarvitaan nyt avointa ja faktoihin perustuvaa keskustelua aiheista, jotka ahdistavat ihmisiä niin paljon, että epätoivo saa turvautumaan väkivaltaan. Avoimessa ja tasapuolisessa keskustelussa ei kuitenkaan jokainen väite ole yhtä arvokas, vaan väitteille on kyettävä esittämään faktapohjaiset perustelut ennen kuin ne ansaitsevat tulla hyväksytyiksi ja levitetyiksi. Myös medialla on suuri rooli väitteiden läpivalaisussa. Suvaitsevaisuus ei tarkoita, että perusteettomia mielipiteitä, toisten ihmisten arvon väheksymistä, tai ihmisoikeuksien polkemista pitäisi suvaita.
Raportoimme Utøyalta päivittäin videoblogeille ja lyhyillä kirjoituksilla, joita voi seurata Demarinuorten ja meidän molempien facebook ja twitter -profiileistamme. Lisätietoja leiristä ja saaren terrori-iskun jälkeisistä vaiheista löytyy mm. tästä Aftenpostenin englanninkielisestä jutusta: http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/Back-to-Utoya-8101029.html
Tagit

Tutustu myös