13.6.2024
Eurovaalit päättyivät SDP:n osalta pettymykseen. Emme onnistuneet saamaan kolmea saati unelmoitua neljää paikkaa, joihin sunnuntain ennakkoäänien saapumiseen asti vielä moni uskoi. Itsekin pidin kolmea paikkaa hyvin turvattuna, koska listamme oli vahva aiempiin EU-vaaleihin verrattuna, gallupit lupasivat hyvää ja vaalikeskustelu sujui hyvin. Silti lopputuloksena on kaksi paikkaa ja suurehko pettymys.
Ensinnäkin on lyhyesti todettava, että mielestäni Li Anderssonin ennätysäänimäärä ei kerro persoonan tai henkilön korostumisesta. Andersson ei paistattele mediajulkisuudessa henkilönä, vaan asioilla ja selkeällä poliittisella linjalla ja argumenteilla. Li Anderssonin valtava äänimäärä on selkeälinjaisen asiapolitiikan voitto populismista.
Ehdokaslistalla SDP:n valitut europarlamentin jäsenet Eero Heinäluoma ja Maria Guzenina saivat melko odotetut äänimäärät. Eero Heinäluoma teki miesehdokkaiden vahvimman tuloksen koko maassa 96 503 äänellään. Maria Guzenina teki pitkäaikaisena ja näkyvänä kansanedustajana vahvan vajaan 53 000 äänen tuloksen. Viime vaaleihin verrattuna Heinäluoman tulos putosi reilut 30 000 ääntä ja toisena listalla ollut ehdokas sai noin 15 000 ääntä vähemmän kuin viime vaaleissa jatkokaudelle valittu Miapetra Kumpula-Natri. Näitä pudotuksia kompensoi listan kolmannen sijan noussut äänimäärä, kun Ville Merinen sai yli kaksi kertaa enemmän ääniä kuin viimeksi varamepiksi noussut Satu Taavitsainen.
Kärkikaksikkoa lukuun ottamatta SDP:n ehdokkaiden äänimäärät jäivät kautta linjan odotettua pienemmiksi. Kyse ei ole ehdokkaiden epäonnistumisesta tai heikoista kampanjoista. SDP:n ehdokkaat kampanjoivat vähintään yhtä aktiivisesti kuin muiden puolueiden ehdokkaat. Toisaalta SDP:n ehdokkaista Heinäluoman lisäksi viime EU-vaaleissa oli ehdolla vain Kainuun Tiina Kyllönen, joka hieman nosti äänimääräänsä. Myös Kimmo Kiljunen on ollut eurovaaleissa ehdolla aiemmin. Vuoden 2014 eurovaaleista Kiljunen lähes tuplasi äänimääränsä.
SDP:n lista oli kattava ja monipuolinen monessa suhteessa. Toisin kuin mediassa on arvioitu, myös vahvoja punavihreitä ehdokkaita listalta löytyi. Hyvinkääläinen kansanedustaja ja Demarinuorten edellinen puheenjohtaja Pinja Perholehto tekee vahvaa punavihreää politiikkaa kansanedustajan mm. ympäristövaliokunnan jäsenenä. Pinja esiintyi kampanjankin aikana hienosti mm. MTV:n uutislähetyksessä ja on johdonmukaisesti pitänyt esillä ilmasto- ja luontokysymyksiä ja on SDP:n kärkipoliitikkoja ilmasto- ja ympäristöasioissa niin osaamiseltaan kuin näkyvyydeltään. Muina esimerkkeinä voidaan mainita Demarinuorten nykyinen puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka, Lapin Viivi Järvelä sekä FSD:n Dimitri Qvintus. On myös mielenkiintoista verrata heistä eniten ääniä saaneen Perholehdon 8627 ääntä vihreiden selvästi vähemmän näkyvyyttä saaneiden ja vähemmän tunnettujen punavihreiden ehdokkaiden kuten Perttu Jussilan (17 977) ja Julia Sangervon (12 433) äänimääriin. Vasemmistoliiton ja Li Anderssonin lisäksi myös Vihreät onnistui kanavoimaan punavihreitä ääniä SDP:tä enemmän ja pelasti näin toisen paikkansa, niin ikään vastoin odotuksia.
SDP:n perinteisten äänestäjäryhmien kannalta EU-vaalit ovat erityisen vaikeat työntekijä-äänestäjien näkökulmasta. Punavihreissä häviämisen rinnalla toinen suuri syy heikkoon tulokseemme lienee työntekijöiden matala äänestysprosentti. Tämä riski on tunnistettu aiemmista vaaleista opittuna ja todennäköisesti se realisoitui jälleen. Vaaleissa ei juurikaan keskusteltu työelämän tai arjen kustannusten teemoista, jotka näille äänestäjäryhmille ovat lähellä sydäntä ja joihin EU osaltaan vaikuttaa isostikin. Esimerkiksi sähkön hintaan EU-sääntelyllä on jopa kansallista sääntelyä enemmän vaikutusta, mutta aiheesta ei keskusteltu käytännössä ollenkaan, vaikka se on viime vuosien suurimpia kriisejä ihmisten elämässä. Toisaalta keskustelu laitaoikeiston torjumisesta ei yksin todennäköisesti riittänyt duunareiden uurnille lähtemisen syyksi. Ongelmista duunareiden liikkeellesaamisen kanssa puhuu myös esimerkiksi aiemmin ammattiliitto JHL:n puheenjohtajana vahvasti profiloituneen Päivi Niemi-Laineen äänimäärä, joka jäi 4705 ääneen laajasta kiertueesta ja JHL:n demariaktiivien vahvasta panoksesta huolimatta. Toisaalta Li Andersson ja Vasemmistoliitto on esiintynyt kuluvan vuoden aikana hyvin äänekkäästi työelämäkysymyksissä, joten on mahdollista, että äänestämään lähteneistä duunareista aiempaa suurempi osa kääntyi vasemmistoliiton äänestäjiksi.
Vahvasta listasta huolimatta jouduimme siis kuitenkin toteamaan vaali-iltana, ettei odottamamme määrä suomalaisia ollut antanut ääntänsä meille. Emme olleet riittävän monelle kanava protestoida maan oikeistohallitusta vastaan tai itse vahvasti nostamaamme eurooppalaista laitaoikeistoa vastaan. Tarkemmat analyysit on tehtävä, kun oikeaa tietoa äänestäjien käyttäytymisestä on saatavilla. Silti uskallan arvioida, että SDP kärsi erityisesti työntekijä- ja toimihenkilöäänestäjien jäämisestä kotiin vaalipäivänä sekä punavihreiden äänestäjien siirtymisestä näissä vaaleissa Li Anderssonin Vasemmistoliiton sekä odotettua enemmän myös Vihreiden taakse. Se punavihreiden liikkuvien äänestäjien joukko, joka antoi äänensä SDP:lle vuosi sitten eduskuntavaaleissa ja Pekka Haavistolle presidentinvaaleissa näki nyt Li Anderssonin edustavan näitä samoja arvoja ja poliittisia tavoitteita. Gallupien erehtyminen asiassa voi johtua useasta syystä, mutta tekemistä lienee ainakin sillä, että ihmiset päättävät äänestään yhä myöhemmin, jättävät gallupeissa ottamatta kantaa (EOS) ja vaihtavat puoluetta matalalla kynnyksellä vaaleista toiseen. Myös historiaan perustuvat mittausten korjauskertoimet voivat vaikuttaa jonkin verran ja alimitoittaa muutoksia.
Viimeinen jälkiviisasteluni koskee SDP:n kampanjaviestiä. Lähtökohtaisesti uskon vaalikampanjoilla ja keskustelulla olevan varsin pieni merkitys lopulliseen vaalitulokseen – ihmiset arvioivat ja arvostavat enemmän tekoja kuin puheita. Toisaalta EU-vaalien televisioitujen vaalikeskustelujen katsojamäärät olivat huomattavan alhaiset. Silti on todettava, että käytimme SDP:ssä hyvin suuren osan kampanjastamme vaaliasetelman esittämiseen äänestäjille. Laitaoikeiston uhka ja sen vastustaminen nousi osittain meidän onnistumisemme myötä keskusteluun. Emme ehkä kuitenkaan onnistuneet riittävät konkreettisesti kuvaamaan, miksi tuo uhka on torjuttava ja ennen kaikkea, miten me toimisimme itse eli minkä puolesta ihmiset voivat äänestää valitsemalla SDP:n. Vaaleissa ääni annetaan kuitenkin aina lopulta jonkin asian puolesta, miinusääniä ei kukaan pysty antamaan.
SDP voi olla vaaleissa kuin vaaleissa suurin puolue vain onnistuessaan vakuuttamaan niin työntekijät, punavihreät äänestäjät kuin eläkeläiset omasta vaihtoehdostaan. Tuon vaihtoehdon on oltava kirkas ja selkeästi esitetty ja perusteltu. Kritiikki on kohdattava pystypäin ja omasta vaihtoehdosta pidettävä kiinni myös vastamäessä. Lopulta äänestäjien luottamus ansaitaan vain johdonmukaisuuden ja tekojen kautta. Yhä suuremman äänestäjäjoukon liikkuessa joustavasti puolueiden välillä on luottamus ansaittava joka vaaleissa uudestaan. Vaalivoitto edellyttää aina monipuolista, moniäänistä ja alueellisesti kattavaa ehdokasasettelua.
Eurovaalien tulos ei anna aihetta paniikkiin, mutta se kannattaa analysoida puolueessa tarkasti ja nöyrästi, jotta olemme valmiita tuleviin kunta- ja alue- 2025 sekä eduskuntavaaleihin 2027.
