KUNTAVAALIT 2017

Mielestäni Vaasa kaipaa myös poliittisella puolella selkeämpää johtajuutta ja kaukokatseisuutta sekä linjanvetäjiä, jottei sotkeennuta lillukanvarsiin ja puoluepolitikointiin. Olen seurannut Matiaksen työskentelyä Vaasan valtuustossa sekä kaupunginhallituksessa ja nähdäkseni Matiaksella olisi tällaiseen johtavaan asemaan mahdollisuuksia ja ennen kaikkea potentiaali. Olen arvostanut Matiaksen puheenvuroja ja kannanottoja jo alusta pitäen, kun...

Olin ajatellut, että näiden kuntavaalien tärkeimmät teemani käsittelevät palveluiden digitalisointia, yrittäjyyden mahdollisuuksia ja kulttuurin kehittämistä Vaasassa. Nämä asiat ovat tärkeitä ja tulen niitä varmasti edistämään tulevalla valtuustokaudella, jos tulen valituksi, mutta täytyy tässä vaiheessa myöntää, että olin väärässä. Tärkein teemani löytyy muualta, vaikka kaikki kolme...

Kunnallisvaalit 2017 ovat kohdallani kolmannet laatuaan. Vaasan kaupungin ja kuntalaisten palveluksessa valtuuston, kaupunginhallituksen ja lautakuntien jäsenenä olen oppinut valtavasti kaupungistamme ja sen asukkaista, mutta myös vaikuttamisesta. Nyt tiedän jo paljon siitä, miten parhaiten pystyn edistämään vaasalaisille tärkeitä asioita. Siksi lähden innokkaampana kuin koskaan ehdolle valtuustoon...