Olen ehdolla kunnallisvaaleissa 2017

Kunnallisvaalit 2017 ovat kohdallani kolmannet laatuaan. Vaasan kaupungin ja kuntalaisten palveluksessa valtuuston, kaupunginhallituksen ja lautakuntien jäsenenä olen oppinut valtavasti kaupungistamme ja sen asukkaista, mutta myös vaikuttamisesta. Nyt tiedän jo paljon siitä, miten parhaiten pystyn edistämään vaasalaisille tärkeitä asioita. Siksi lähden innokkaampana kuin koskaan ehdolle valtuustoon ja pyydän vaasalaisten ääniä.

Menneellä vaalikaudella Vaasaa on kehitetty isoilla askelilla mm. kaupungin uuden strategian, kunnianhimoisen ilmasto- ja energiaohjelman sekä aloitteeni pohjalta syntyneen osallistamisohjelman avulla. Kysymys ei ole vain asiakirjoista, vaan konkreettisista toimenpidelistoista, joilla kaupunkia kehitetään jo täyttä vauhtia. Vanhusten hoitoa on kehitetty palvelutaloja rakentamalla ja lastensuojeluun lisätty kaivattuja resursseja. Valtuustokauden aikana on myös ollut vaikeita hetkiä säästöjen ja hävittyjen äänestysten muodossa mm. Palosaaren koulun sulkemisen ja päivähoidon rajaamisen kohdilla. Näitä virheellisiä päätöksiä lähdemme korjaamaan tulevalla kaudella. Säästöjen kurimuksessa onnistuimme kuitenkin onneksi välttämään kaupungin muutenkin äärirajoilleen venyneen henkilöstön lomautukset.

Tulevalla kaudella haluan, että Vaasaa kehitetään edelleen kunnianhimoisesti. Palveluista on kehitettävä yhä älykkäämpiä, jotta jokainen saa tarvitsemansa palvelut ajallaan ja löytää ne entistä helpommin. Tarvitsemme uusia neuvolan ja peruskoulun kaltaisia sosiaalisia innovaatioita, joilla huolehditaan etteivät nuoret syrjäydy, perheet voi pahoin ja vanhukset jää yksin. Meidän on rohkeasti hyödynnettävä myös teknologiaa, jotta palveluista saadaan entistä helppokäyttöisempiä ja kynnystä niiden käyttöön matalemmaksi. Haluan myös tehdä kaupungista entistä paremman paikan perustaa yritys, kasvattaa sitä ja työllistää ihmisiä. Tämä vaatii edelleen kehittyvää yhteistyötä korkeakoulujen, mutta myös opiskelijoiden kanssa. Kolmantena asiana haluan kehittää vaasalaista kulttuurielämää. Kaupunkimme hieno upeine kulttuurilaitoksineen, mutta haluan, että kulttuuri näkyy ja tuntuu entistä enemmän myös kaupungin kaduilla. Muun muassa tätä varten kaupunkiin tarvitaan kulttuuristrategia, jossa määritellään kulttuurilaitosten tehtävät, suhteet toisiinsa ja tavoitteet tulevaisuuteen. Kaupungin osaavaa kulttuuriväkeä on tuettava työssään. On myös huolehdittava taiteilijoiden ja muusikoiden riittävistä työskentely-, näyttely- ja esiintymistiloista.

Kaikkein tärkein teema, jota tulevalla kaudella aion pitää esillä on kuitenkin nuorten mielenterveys. Haluan, että opettajat ja kaikki nuorten kanssa työskentelevät saavat työhönsä riittävästi tukea ja jatkokoulutusta, jotta he osaavat ja pystyvät puuttumaan tunnistamaan nuorten pahoinvoinnin, puuttumaan siihen ja ohjaamaan tarvittaessa hoitoon. Mielenterveyspalveluiden on oltava helposti löydettävissä ja tarpeen tullen saatavissa. Mielenterveysongelmat ovat nuorten suomalaisten kansantauti: joka kolmas 1987-syntynyt on jo ehtinyt saada psykiatrisen diagnoosin tai ostaa masennuslääkkeitä. Jokainen menetetty nuori on liikaa ja siksi haluan toimia parhaani mukaan ongelmien ennaltaehkäisyn, laadukkaan koulutuksen, työpaikkojen ja nopeasti saatavilla olevan hoidon puolesta.

Haluan myös edelleen kuulla vaasalaisten fiksuja ajatuksia kaupungin kehittämisestä. Ollaan yhteydessä!

Tagit

Tutustu myös