Kirje Demarinuorten jäsenille: Asetun ehdolle puheenjohtajaksi

Demarinuoret on vaikutusvaltainen poliittinen nuorisojärjestö. Meillä on mahtavia paikallisosastoja ja energisiä piirejä, joiden toimintaa pyörittävät innokkaat ja aktiiviset jäsenet. Kaikki viimeisimmät vaalit ovat onnistuneet Demarinuorten näkökulmasta hyvin, vaikka SDP onkin hävinnyt vaalit toisensa jälkeen. Neljä nuorta kansanedustajaa, nuoret puoluejohdossa ja Demarinuorten aktiivinen rooli puolueen kehittäjänä ovat parantaneet nuorten asemaa myös SDP:ssä. Puheet auringonlaskun puolueesta ovat loppuneet.

Yhdessä pystymme kuitenkin parempaan. On aika ottaa Demarinuorten seuraava askel maan johtavaksi ja kiinnostavimmaksi järjestöksi. Järjestön toimintaa kehittämällä voimme tehdä paljon, mutta toiminnan kehittämisessä liiton puheenjohtajan rooli on erityisen tärkeä. Puheenjohtajan on valittava oikeat poliittiset ulostulot liittokokouksen kantojen pohjalta, toimittava näkyvänä ja osaavana keulakuvana Demarinuorille sekä innostettava ja tuettava aktiiveja kaikilla järjestön tasoilla. Olen toiminut Demarinuorissa ja SDP:ssä johtavissa asemissa paikalliselta tasolta aina piiri- ja valtakunnalliselle tasolle asti. Olen tehnyt useita onnistuneita henkilökohtaisia kampanjoita yhdessä tiimien kanssa mm. kunta-, ja eduskuntavaaleissa, ollen 2015 vaaleissa Demarinuorten eniten ääniä saanut ehdokas, joka ei tullut valituksi eduskuntaan sekä suunnitellut ja johtanut nuorten ehdokkaiden kampanjoita paikallisesti ja valtakunnallisesti. Demarinuorten poliittisena sihteerinä olen vastannut erityisesti liiton vaalikampanjoiden, poliittisen sisällön (esimerkiksi Yleisturvan) ja kansainvälisen toiminnan suunnittelusta ja koordinoinnista. Järjestöistä, vaaleista ja poliittisista luottamustehtävistäni saamani kokemuksen myötä olen nyt valmis johtamaan Demarinuoria ottamaan seuraavan askeleensa.

Olen intohimoinen uusien asioiden tutkija. Muutos on aina mahdollisuus, mutta ei koskaan itseisarvo. Olen mukana politiikassa, koska haluan muuttaa maailmaa, tehden siitä paremman paikan kaikille. Seuraan jatkuvasti uusia ilmiöitä niin yhteiskunnallisten kuin kulttuuristen alojen osalta ja haluan kerätä kokemuksia rohkeasti uutta kokeilemalla. Persoonaltani olen avoin ja lähestyttävä – haluan ottaa kaikki ihmiset huomioon ja kannustaa heitä olemaan parhaimmillaan ja käyttämään kaikki mahdollisuutensa. Otan mielelläni vastuuta ja toimin luontevasti ihmisten kanssa. Tutustun ihmisiin helposti ja kiinnostun jatkuvasti uusista asioista. Tarvittaessa osaan kuitenkin keskittyä tärkeimpiin asioihin ja saattaa ne menestyksellä maaliin. Usein sanotaan, että johtajana oleminen on yksinäistä, mutta sen ei tarvitse olla niin – minulle on tärkeää,  että asiat tehdään yhdessä ja kaikki kokevat olevansa osa liikettä.

Kokemukseni muista järjestöistä, urheiluseuroista ja perustamastani festivaalista tukevat myös Demarinuorten toiminnan ja imagon kehittämistä. Haluan, että kaikki voivat tuntea olonsa mukavaksi ja pystyvänsä samaistumaan Demarinuoriin. Demarinuoret ovat yhtä lailla lukiota tai ammattikoulutusta aloittelevia nuoria, maaseutukuntien järjestöaktiiveja, kaupunkien hipstereitä kuin perheellisiä työssäkävijöitä. Kaikki mahtuvat Demarinuoriin, tärkeintä on sosialidemokraattinen aate, jonka puolesta yhdessä toimimme.

Oikeustieteen opintoni tarjoavat vahvan asia- ja osaamispohjan eri politiikan alojen hallintaan. Viimeiset kaksi vuotta työskenneltyäni Demarinuorissa olen saanut kokea, miten järjestö toimii eri tasoilla ja eri puolilla maata sekä miten järjestö on mukana valtakunnanpolitiikan tekemisessä. Kokemukseni Demarinuorten ja puolueen toiminnasta sekä muista järjestöistä ovat auttaneet minua luomaan vision järjestöstä, jollaiseksi haluan Demarinuoret johtaa. Tervetuloa seuraamaan kampanjaani ja osallistumaan siihen jakamalla kirjoituksiani ja kampanjakuviani sosiaalisessa mediassa ja kertomalla jäsenillemme ehdokkuudestani.

Haluan tehdä kampanjani omalla tavallani. En halua nostaa yksittäisiä ihmisiä “omaksi tiimikseni” vaan toivon, että jokainen ajatukseni allekirjoittava tukee kampanjaani jakamalla kampanjani sisältöä omilla ehdoillaan ja kirjoittamalla suosituksiaan esimerkiksi sosiaalisen median eri kanavissa. Uskon, että voimme käydä avointa ja reilua kilpailua kaikkien Demarinuorten johtoon pyrkivien kesken. Ryhmäpäätökset, kabinettisopimukset, painostaminen ja ryhmäpaine eivät kuulu moderniin ja ajanmukaiseen nuorisojärjestöön, vaan jokaiselle on turvattava omaehtoinen ja itsenäinen äänestyspäätös kaikissa tilanteissa liittokokoukseen liittyen. Demokratiaan kuuluu vapaus ja meillä on onni saada tehdä omat päätöksemme. Toivottavasti mahdollisimman moni jäsen käyttää omaa ääntään, sillä yhdistämällä voimamme, olemme enemmän.

Tulen seuraavien viikkojen aikana julkaisemaan tarkemmin ajatuksiani siitä, millainen Demarinuoret olisi johdossani. Meillä on upea järjestö ja olemme osa vahvaa kansainvälistä liikettä. Tervetuloa mukaan ottamaan sen liikkeen seuraavaa askelta – eteenpäin!

Matias Mäkynen
matias.makynen@gmail.com
0405094409

Tagit

Tutustu myös