Valtuutetun vaikea rasti

Teksti julkaistu 18.10.2013 Pohjalaisen kolumnipalstalla. Kuva:yle.fi

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Kuten jo aiemmissa puheenvuoroissa todettiin, pykälässä mainittuun asiaan liittyy ongelmia ja nykytilanteessa ei voida jatkaa. Kiitän kuitenkin valmistelusta ja luen nyt muutaman minuutin kaikille jaettua esityslistaa ja läpikäyn päätökseen liittyviä aikaisempia vaiheita. Toistan myös kaiken jo aiemmin tänään asiasta lausutun.”

Maanantain valtuuston kokous oli kaikessa tärkeydessäänkin jälleen kerran lähellä demokratian halveksuntaa. Tyhjiä, valmiiksi kotona kirjoitettuja puheenvuoroja, joista puuttuu muutosesitys, keskustelu tai kysymys, pidetään valtuustossa kerta toisensa jälkeen tuntikaupalla. Puhutaan asian vierestä ja ympätään mukaan kaikki omat lempiaiheet ja siviiliammattiin liittyvät liirumlaarumit. Pahimmillaan puheenvuorot ovat surkeaa valitusta ilman parannusehdotuksia. Populisti toteaisi, että jokainen turha puheenvuoro nostaa kaupungin kustannuksia venyttäessään kokousta lisätunneille, joista valtuutetuille maksetaan lisäpalkkio.

Valtuuston puheenjohtajalle tilanne on hankala. Joakim Strand ei voi julistaa kenenkään puheenvuoroa turhaksi tai moittia esityslistan ääneen lukemisesta. Kuitenkin puheenjohtaja voi vaatia valtuutettuja pysymään asiassa.

Vaasan kaupunginvaltuuston tehoton työskentely, joka harmittavan usein päättyy asioiden palauttamiseen uuteen valmisteluun tai muuhun rampaan ratkaisuun, tuntuu johtuvan pääasiassa valtuutettujen vaikeuksista saada asioista selvää ennen kokousta. Syy ei kuitenkaan aina ole valtuutettujen laiskuudessa.

Nykyinen kuntavaikuttajan rooli on raskas. Pitäisi löytää kaupungin toiminnasta ylimääräiset toiminnot ja turhat virkamiehet. Pitäisi ilman sen suurempaa koulutusta ymmärtää, mistä on kysymys, kun puhutaan sote-alueista, pakkolunastusmenettelyn hakemisesta tai kaupungin omistajastrategiasta. Pitäisi tietää, mitä maan hallitus on päättänyt, tai on päättämässä, vaikka hallitus itsekään ei aina tunnu tietävän.

Turhan usein valtuustossa käydään jopa tuntien keskustelu pienistä yksityiskohdista samalla, kun vaikutuksiltaan suuret, tulevaisuutta aidosti muuttavat päätökset kuitataan hymähtelyllä. Kokonaiskuvan puuttuminen johtaa ristiriitaisiin puheenvuoroihin ja päätöksiin.

Vallan virkamiehiltä kaappaamiseksi tehdään valtuustoaloitteita bussireittien muuttamisesta, liikenteenjakajien siirtämisestä ja pyöräteiden leventämisestä. Asioista, jotka olisi jo hoidettu puhelinsoitolla asiasta vastaavalle virkamiehelle.

Mutta miten pitäisi toimia, jos maailma ei muutukaan valtuuston puhujapöntöstä muita syyttelemällä? Valtuutetun tärkein työkalu on tieto. Tutustumalla kaupungin työntekijöihin ja virkamiehiin on mahdollista saada tietoa, joka ei ole salaista, mutta ei löydy esityslistoista. Näin paranevat myös valmiudet keskittyä oikeisiin asioihin kokouksissa sekä niiden välillä. Usein valtuutettuja syytetään virkamiesten pillin mukaan tanssimisesta. Näin käy silloin, kun valtuutetut eivät tiedä, mistä ovat päättämässä.

Työssäkäyvällä rivivaltuutetulla ei kuitenkaan millään riitä aika kaupungin työntekijöiden kanssa seurustelemiseen. Vain eläkeläiset ja opintojaan vaikuttamisella venyttävät opiskelijat voivat käyttää päiviään istumalla kahvilla tutustumassa asioihin. Valmisteilla olevassa uudessa kuntalaissa otetaan toivottavasti kantaa kuntavaikuttajien ammattimaistumiseen. Maailmalla on käytössä malleja, joissa jopa lautakuntien puheenjohtajat tekevät politiikkaa työkseen. Ehkä jotain tämän suuntaista joudutaan harkitsemaan meilläkin. Vaasassa kaupunginhallituksen puheenjohtaja otti asian omalta osaltaan puheeksi jo valtuustokauden alussa. Asiat on kuitenkin valmisteltava objektiivisesti jo ennen kuin tiedetään, mikä poliittinen ryhmä ja millaiset henkilöt kaupungin kunnallispolitiikkaa johtavat.

Pohjalaisen pääkirjoituksen vastaus kirjoitukseeni löytyy täältä.

Tagit

Tutustu myös