Työtä ja ennaltaehkäisevää työtä

Työtä ja ennaltaehkäisevää työtä

Tänään pääsin vihdoin mukaan Vaasan kaupunginvaltuuston työskentelyyn valtuuston toisessa kokouksessa. Ensimmäisen kokouksen aikoihin olin vielä Etelä-Afrikassa tutustumassa maan talouteen, politiikkaan, köyhyyteen ja ihmisten elämään TSL:n järjestämällä matkalla. Matkasta voi lukea tästä blogista (linkki).

Esityslista illan kokoukseen oli pitkä. Syynä tähän oli lauta- ja johtokuntapaikkojen täyttäminen, varsinaisia asioita listalla oli vain kourallinen. Suuri osa lautakunnista jouduttiin jättämään pöydälle, sillä kaikki puolueet eivät olleet onnistuneet löytämään sovitun mukaisia määriä miehiä, naisia ja vähäkyröläisiä (joita kaikkia on riittävästi valittava kaikkiin elimiin) lautakuntiin. Sääli sinänsä, sillä me demarit olimme riittävät ihmiset löytäneet ja valmistautuneet lyömään lukkoon kaikki valinnat jo tänään.

Paikkajaot hoidettiin nopeasti läpi ja pääosa illan keskustelusta käytettiin Vaasan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (luettavissa täällä) käsittelemiseen. Neljä vuotta valmisteltu suunnitelma saatiin sopivasti käsittelyyn ennen ensi viikon budjettikokousta ja keskustelun perusteella valtuutetut haluavat satsata ennaltaehkäisevään perhe- ja nuorisotyöhön, mikä kuulostaa hyvältä.

Keskustelu oli pitkä ja osallistuin siihen itsekin pitämällä puheenvuoron. (Pitkän keskustelun aikana korostuu se tosiasia, että puherytmi ja äänenvoimakkuus ovat jopa sisältöä tärkeämpiä asioita puhetta pidettäessä. Kaikkiin puheenvuoroihin en itsekään jaksanut keskittyä pitkän keskustelun aikana.)

Omassa puheenvuorossani nostin esiin seuraavat asiat:

  • Ohjelma on hyvä ja kattava. Painotus ennaltaehkäisevään työhön on oikea samoinkuin poikkihallinnollisen yhteistyön korostaminen.
  • Voidaksemme tarjota hyvät ennaltaehkäisevät palvelut on meidän luottamushenkilöiden pidettävä huoli siitä, että palveluiden rahoitus on kunnossa. Toisin sanoen valtuuston on pidettävä huolta siitä, että Vaasassa on työtä, jolla ihmiset tulevat toimeen ja jolla rahoitetaan yhteiset palvelut.
  • Matalan kynnyksen harrastusmahdollisuudet ovat tärkeä ennaltaehkäisyn muoto. Tarvitaan koulujen monipuolista kerhotoimintaa. Vapaa-aika lautakunnan on myös onnistuttava tuottamaan monipuolisia harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Kaupungin kiinteistöt on saatava iltaisin harrastajien käyttöön.
  • Sosiaali- ja terveystoimen käynnistämä perhekeskustoiminta eri kaupunginosissa on uutta, yhteisöllisyyttä luovaa perheiden tukemista, jota on tuettava ja levitettävä kaikkiin kaupunginosiin.
  • Ongelmien ilmetessä on tukea ja apua annettava koko perheelle yksittäisen perheenjäsenen sijaan.
  • Laadukkaat palvelut eivät auta, jos niitä ei löydetä. Tiedottaminen on tärkeä osa palveluiden tuottamista ja siihen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.
  • Kysyin nuorisotakuun valmistelusta ja tekemämme aloitteen mukaisen nuorisotakuutyöryhmän perustamisesta. Tärkeää on ottaa valmisteluun mukaan  ammattiyhdistykset, elinkeinoelämä, järjestöt sekä erityisesti nuoret itse.
  • Kysyin myös Kokoomuksen tekemän ehdotuksen realistisuudesta ja vaikutuksista. Kokoomus esitti, että suunnitelma päivitetään ja tuodaan valtuustoon vuoden 2013 aikan. Pidin aikataulua epärealistisena, kun ensimmäinen kierros vei neljä vuotta. Kompromissina valtuusto päätti, että suunnitelma tuodaan päivitettynä valtuustoon viimeistään 2014.

Heti ensimmäisessä kokouksessani päästiin siis todella keskeisten asioiden ääreen. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen valtuuston budjettiseminaariin ja ensi viikon budjettikokoukseen.