(Julkaistu Pohjalaisen kolumnipalstalla 20.5.2016. Kuva SAK:n Ääni työttömälle -tapahtumasta SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marinin kanssa.)

Eput laulavat: ”Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin / Ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin.” Suomen poliitikot tuntuvat taas hakevan uutta ennätystä uhkakuvien, epätoivon ja moralisoinnin MM-kisoissa. Sen kuuluisan ”kansan” äänillä valtaan nousseet perussuomalaisetkin ovat liittyneet kriisiä toistelevaan kakofoniaan.

Kuulostaako tutulta: Näin ei voi jatkua. Suomen tilanne on toivoton. Olemme sotkeneet itse omat asiamme. On tehtävä ikäviä päätöksiä. Kukaan ei haluaisi tätä, mutta on pakko. Meidän on oltava ahkerampia, tehokkaampia ja tuottavampia.

Siinä on tiivistettynä kaikki, mitä suomalaiset ministerit ovat osanneet viime vuosina meille kertoa. Murheellisten laulujen maa on taas vahvistanut tittelinsä paikkansa pitävyyden. Kriisitietoisuus, kestävyysvaje ja kilpailukykyloikka ovat uusi “lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe”.

”Mut’ kun työnvälityksestä työtä ei saa” joutuu yhä useampi toteamaan, kun viimeisimpänä Wärtsilä ilmoittaa liikevaihtonsa kasvaessa uusista yt-neuvotteluista ja irtisanomisista. Julkisen sektorin työntekijät ovat jatkuvien uudistusten paineissa ja joutuvat pelkäämään säästöjen vievän työpaikkansa. Samalla hallituksen ainoat keinot työllisyyden parantamiseksi on työttömien syyllistäminen ja työttömyysturvan kiristäminen.

”Katajainen kansa, jonka itsesäälin määrää, ei mittaa järki eikä kärkimäärä. Joka laulussa hukkuvat elämän valttikortit ja kiinni pysyvät taivaan portit. Einari Epätoivosta ne kertovat.” Eivät paljon osuvammin olisi manselaiset voineet Suomen tunnelmaa kuvata jo vuosikymmeniä sitten.

Tottahan se on. Pessimisti ei pety. Kun ei tee mitään, ei tee myöskään virheitä.

Kuitenkin mieleen hiipii väkisinkin hullu ajatus: mitä jos emme olekaan niin tyhmä, laiska ja saamaton kansa kuin itse itsellemme jatkuvasti todistelemme?

Kohta satavuotias kansakunta ansaitsee toivoa ja pystyy parempaan. Poliitikot ja puolueet ovat juuttuneet leikkaus- ja epätoivopuheeseensa, koska eivät enää muuta osaa.

Suomi rakennettiin rohkeilla ideoilla itsenäisyydestä ja kansanvallasta. Sotien jälkeen visioitiin sosiaaliturva, eläkejärjestelmä ja peruskoulu. Monilta osin nuo järjestelmät ovat tänään samanlaisia kuin niitä luotaessa.

Viimeistään 90-luvun lama ja sitä lyhyen nousukauden jälkeen seurannut finanssikriisi veivät päättäjiltä kyvyn kehittää ja ideoida uutta. Nykyisin uuden idean esittäjää pidetään lähtökohtaisesti epäilyttävänä. Kansanedustajat sanovat, että politiikka on rikki, mutta jatkavat samaan malliin.

Suomi on kuin 100-vuotias hirsitalo, jota on peruskorjattu 70-luvulla. Pinnat alkavat rapistua ja moni ratkaisu on vanhentunut.

Monet kuvittelevat, että purkamalla kaikki voidaan tilalle rakentaa tuoreempaa. Usein kuitenkin laaja peruskorjaus on fiksumpi vaihtoehto. Perusteet ovat kunnossa, mutta kaikki muu täytyy olla valmis päivittämään tähän päivään.

Suomalaiset ovat koulutettuja ja osaavia. Poliitikkojen on lopetettava ainainen toivottomuuden toitottaminen ja alettava tarjoamaan konkreettisia ratkaisuja. “Suomi kuntoon” ja “vienti vetämään” ovat tavoitteita, mutta eivät ratkaisuja. Ei kilpailla enää siitä, kuka uskaltaa purkaa eniten. Kilpaillaan siitä, kuka tarjoaa ratkaisut, joilla satavuotias hirsitalo korjataan uuteen loistoonsa. Siitä voivat sitten tulevat muusikot tehdä vähemmän murheellisia lauluja.

About The Author