”Matias Mäkynen on luotettava ja aktiivinen vaikuttaja. Hänen vahvuuksiinsa kuuluvat talous-, tasa-arvo-, ja työllisyyspolitiikka sekä kestävään kehitykseen liittyvät asiat. Hän pohtii asioita monelta kantilta ja pystyy perustelemaan kantansa. Kaiken kaikkiaan Matias on uskottava faktoihin päätöksensä pohjaava poliitikko, jolla on vahvat arvot ja ideologia asettamassa prioriteetit.

Tunnen Matiaksen ulospäinsuuntautuneena, rohkeana ja avoimena vaikuttajana. Aktiivisuudellaan hän on saanut paljon aikaan ja on mm. kolmessa viimeisessä puoluekokouksessa ollut vahvasti vaikuttamassa niin puolueen linjaan kuin henkilövalintoihinkin. Matias ei pidä itsestään meteliä, tärkeintä on, että tulos on toivottu. Matias on tuonut sosialidemokraattiseen puolueeseen uusia ajatuksia ja pyrkii haastamaan puoluettaan jatkuvasti. Hän tuo oman näkökulmansa aina hyvin perustellen esiin, mutta sitoutuu yhdessä tehtyihin päätöksiin.”

Sanna Marin
HK, varapuheenjohtaja, SDP
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Tampere

Kirjoittaja