Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Muutama yleistasoinen huomio budjetin investointiosasta SDP:n valtuustoryhmän puolesta. Kiitos virkamiehille ja kaupunginhallituksen jäsenille hyvästä valmistelusta.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on syksyn aikana valmistautunut syvällisesti budjetin käsittelyyn. Valmistautumisen pohjana toimivat ryhmämme valitsemat painopisteet: julkisten palveluiden alasajon lopettaminen, erityistä tukea tarvitsevien nuorten asettaminen etusijalle, kaupungin henkilöstön jaksamisen parantaminen, ikäihmisten palvelut, julkinen liikenne ja kaupungin vetovoimaisuuden kehittäminen.

Vaasa on Suomen 15. suurin kaupunki, joka tavoittelee kasvua. Budjettikokouksessa asettamamme 150 000 asukkaan tavoitteen myötä nousisimme maan 7. suurimmaksi kaupungiksi heti niin sanotun suurten kaupunkien sixpäkin jälkeen. Tuohon joukkoon pyrkii moni muukin ja pärjätäksemme kilpailussa meidän on kuntaliitosten lisäksi saatava kaupungin vetovoimaisuus paranemaan reippaasti. Vetovoima syntyy ennen kaikkea työpaikoista ja toimivista palveluista. Vertailemalla kaupunkien investointisuunnitelmia tuleville vuosille saamme pienen käsityksen siinä, mitkä ovat edellytyksemme Suomen suurimpien kaupunkien joukkoon.

Investoimme Vaasan kaupunkikonsernissa käsittelyssä olevan suunnitelman mukaan seuraavan kolmen vuoden aikaan 41 m€ vuodessa. Väestömäärältään nykyisin Vaasaan verrattavissa olevien kaupunkien joukossa Vaasa pärjää investointitasollaan hyvin. Tulevan kolmen vuoden aikana vähemmän kunnianhimoinen investointitaso on niin Hämeenlinnassa (ka: 30,4m€/v) kuin Seinäjoellakin (ka: 33,7m€/v), mutta esimerkiksi Joensuu investoi meitä enemmän, keskimäärin 44,3 m€ vuodessa.

Kun taas katsomme tulevaisuuden tavoitettamme ja pyrkimystämme maan suurimpien kaupunkien joukkoon, vertaamme itseämme toisenlaiseen ryhmään. Yli 100 000, mutta alle 150 000 asukkaan kaupungeista vähiten investoidaan Kuopiossa, jonka investoinnit kolmessa vuodessa ovat keskimäärin 77 m€, Jyväskylä investoi 96 m€/v ja selvästi eniten kasvuunsa panostaa Lahti, jonka kaupunkikonsernin investoinnit ovat keskimäärin jopa 203 m€ vuodessa tulevina kolmena vuotena.

Mahdollisten kuntaliitosten myötä tulemme painimaan tässä kasvuhakuisten kaupunkien sarjassa. Kaupungin strategia edellyttää siis, että tulevina vuosina keskustelemme myös tavoitteidemme kannalta riittävästä investointitasosta. Pelkkä investointien taso ei tietenkään ratkaise, vaan tarvitaan myös uskottavia investointihankkeita, jotka parantavat työllisyyttä ja palveluita. Näitä voivat olla toteutuessaan niin WasaStation, satamatie ja laivainvestointi kuin uusien koulujen, päiväkotien ja ikäihmisten asuntojen rakentaminen.

Jätimme valtuustokauden alussa aloitteen sisäilmaongelmien ja oireiden kartoittamisesta ja korjaamisesta. Aloitettamme ei ole vielä käsitelty valtuustossa, mutta talotoimi tekee tietojemme mukaan yhä parempaa työtä sisäilmaongelmien korjaamiseksi ja ensi vuoden budjetissa on jo huomioitu mm. Vanhan Vaasan koulun ja Keskuskoulun tilanteet. Kun emme vielä tiedä tarkkoja korjaustarpeita ja suunnitelmia, on tässä vaiheessa vaikea arvioida tarvittavia rahasummiakaan, mutta edellytämme investointibudjettiin lisättäväksi kirjausta, että valtuusto myöntää sisäilmaongelmien korjaamiseen ensi vuoden aikana lisämäärärahaa suunnitelmien valmistuessa. Tämä on tärkeä viesti niin Talotoimelle kuin vaasalaisille lapsille, vanhemmille ja kouluissa työskenteleville ihmisille. Sisäilmaongelmat korjataan ja niihin puututaan.

Kasvava korjausvelka näkyy paitsi sisätiloissa, myös kaupungin kaduilla. Kunnallistekniikan 2,5 miljoonan euron määräraha mm. katujen saneeraukseen tuntuu kovin pieneltä suhteessa Vaasassa näkyviin katujen monttuihin ja halkeamiin. Emme tässä kokouksessa tee esitystä, mutta toivomme ensi vuonna selkeää kuvaa kaupungin katuverkon ylläpidosta ja kehittämisestä, jotta liikenneturvallisuus säilyy ja kadut ovat käyttökelpoisia.

Illan pisin keskustelu tullaan todennäköisesti käymään jäähallin laajentamisesta. Kaikille on varmasti pitkään ollut selvää, että halli on remontoitava. Tänään päätetään siitä, millainen remontti tehdään ja kuinka paljon hallia laajennetaan. SDP:n valtuustoryhmässä on asiasta erilaisia mielipiteitä ja jokainen tulee toimimaan äänestyksessä oman arvionsa mukaan.

Kirjoittaja