• Ennaltaehkäisevillä palveluilla vähennetään ihmisten kärsimystä sekä kunnan menoja
  • Laadukkaat sosiaalipalvelut ja perheiden tukeminen parantavat elämän laatua
  • Syrjäytymistä ehkäisevä ja hoitava etsivä nuorisotyö on välttämätöntä ja vaatii lisää resursseja sekä tekijöitä
  • Iäkkäiden ihmisten kunnosta huolehtiminen on järkevämpää kuin sairaiden vanhusten hoitaminen

Kaikilla julkisilla palvelualoilla tulee jatkossa keskittyä ongelmien hoitamisen sijaan niiden ehkäisyyn. Nuorten syrjäytymisen, sairauksien ja perheiden ongelmien ehkäisyyn tai vanhuksien toimintakyvyn ylläpitoon on olemassa nykyistä parempia keinoja ja ne pitää ottaa käyttöön. Ennaltaehkäisyyn satsaaminen vaatii rahaa ja tulee lyhyellä tähtäimellä olemaa kallista, mutta pitkällä aikavälillä säästöt ovat moninkertaiset, kun kalliista ongelmien hoitamisesta päästään eroon. Esimerkiksi muutaman uuden etsivän nuorisotyön tekijän palkkaaminen kaupungille maksaa, mutta kun syrjäytymisvaarassa olevat tai jo syrjäytyneet nuoret saadaan takaisin kiinni yhteiskuntaan, työelämään ja toimeentuloon vähennetään sekä ihmisten kärsimystä että kunnan sosiaalimenoja.

About The Author